« takaisin

Hyvästi, äitimyytti!

[fa icon="calendar'] toukokuuta 3, 2016 | Anna Perho

Tämä teksti on julkaistu aiemmin tällä viikolla Anna-raportissa, joka on Annan henkilökohtainen kirje Superarkea-heimolaisille. Koska olemme sitä mieltä, että äitienpäivä kaipaa kevyttä pippurointia, julkaisemme saman tekstin poikkeuksellisesti myös täällä blogissa. 
 
Jos haluat vastaisuudessa Anna-raportin joka toinen viikko omaan sähköpostiisi, jätä sähköpostiosoitteesi superarkea.fi sivulla. 

En ole koskaan ollut erityisen ihastunut äitienpäivän konseptiin. Minulle päivä näyttäytyy kummallisena marttyyrijuhlana, jossa korostetaan kuinka valtavia uhrauksia äiti on tehnyt perheensä eteen, ja miten pyyteettömästi hän on siirtänyt oman elämänsä sivuun, jotta kaikilla muilla olisi asiat hyvin.

20151122_135548-213363-edited.jpg

Äitimyytti on myös syynä siihen, etten erityisemmin pidä äitienpäivästä. Silloinhan lehdissä aina kerrotaan sankariäideistä, jota ovat kasvattaneet 36 lasta Talvisodan aikaan, mutta eivät ole koskaan valittaneet mistään paitsi kerran kun lakana tippui avantoon kesken pyykkäyksen.

Ja sitten kaikki sanovat ooh ja aah, sellainen se on hyvä äiti.

Tämä on tietenkin kärjistys, mutta yhtä kaikki äitienpäivän taustalla kummittelee ajatus jatkuvista uhrauksista ja niiden kaiken kirkastavasta jaloudesta. Marttyyriäiti huokailee osaansa ja luo ympärilleen ilmapiirin, jossa lapset tuntevat olevansa jatkuvassa kiitollisuudenvelassa, vaikka eivät itse ole syntymäänsä valinneetkaan.

Näille vanhemmille pari sanaa: ehkäisyvälineitä saa R-kioskin kassalta. Hae sieltä, jos tarkoituksesi on hakea hyvitystä 3-vuotiaalta siitä, että satuit synnyttämään hänet.

Äitifiguuri, joka jättää oman elämänsä elämättä toteuttaakseen jotain vanhentunutta myyttiä, ei ole hyvä roolimalli kenellekään.

Jos tunnistat tarpeensa kieltävän myyttiäidin piirteitä omassa käyttäytymisessäsi, mieti kuka sinua kehottaa toimimaan uhrin asemasta käsin. Täydellisten Vanhempien Valvontavirasto? Vauvapalsta? Joku elämäänsä vihaava äitikollega, joka on jo harhautunut tähän hölmöilyyn ja haluaa vetää muuta mukanaan? Vai sinä itse?

Jos luovut elämässäsi kaikesta mikä on sinua, katkeroidut ennemmin tai myöhemmin. Se on lapsille huomattavasti vahingollisempaa kuin se, että lapsesi viettivät kerran yön lastenhoitajan kanssa kun sinä olit laulamassa karaokea.

Kanadalainen perhepsykologi Alyson Schafer kuvailee äitimyyttiä rakennelmaksi, jossa ajatellaan, että hyvä äiti laittaa aina omat tarpeensa lasten edelle. Kaikkinainen itsekkyys on häpeällistä ja pahaa.

Tämä ajatus istuu monissa niin sitkeästi, että mikä tahansa asia tuntuu helpommalta kuin sen miettiminen mitä itse tarvitsisin voidakseni hyvin. Äitimyytistä kiinnipitävä vanhempi on siis marttyyri, joka uhraa oman elämänsä lastensa eteen.

Kammottava hahmo. Sillä kuka haluaisi kasvaa siinä tiedossa, että oma äiti tai isä on kärsinyt marttyyrin elämää vain siksi että ”sinulla kulta kaikki olisi hyvin.”

Räikeimmillään tämä on nähtävissä vaikkapa niissä tapauksissa, joissa lapset kärsivät vuosikausia vanhempiensa riidoista ja huonoista väleistä, kun pariskunta pysyy yhdessä ”lasten takia”. Erota ei voi, koska jossain kasvatusoppaassa on sanottu, että vain ydinperhe tekee lapsesta onnellisen, vaikka henki menisi.

Uhrautuvan vanhemman myytti istuu meissä kuitenkin niin tiukassa, että olemme valmiita vääntymään vaikka millaiselle mutkalle välttääksemme omien tarpeiden täyttämisen meissä aiheuttaman häpeän.

Ja ilmeisesti juuri tästä syystä netti ja hiekkalaatikot kuhisevat inkvisiittoreita, jotka tuomitsevat muiden perheiden valinnat. Sillä kun joku rikkoo myytin ja luopuu uhrin osasta, oma uhrautuminen alkaa näyttää itse asiassa aika turhalta. On kitkerää huomata, että rentoutuneesti myös omia tarpeitaan huomioiva vanhemman lapset eivät joudukaan mielisairaalaan, ja sitten tämä hyväkäsvanhempi saa vielä itselleenkin elämän josta itse on luopunut. Ärsyttäähän se.

Käytännössä äitimyyttiin liittyvä uskomus epäitsekkyyden absoluuttisesta vaatimuksesta kääntyy paradoksaalisesti pahimman luokan itsekkyydeksi.

Sillä äitimyytin ylläpitämisessä ei ole kysymys siitä, että haluat olla mahdollisimman hyvä vanhempi. Siinä on kysymys siitä, että haluat olla sosiaalisessa ympäristössäsi hyväksytty, ihailtu ja vähän parempi kuin muut.

Oireilu alkaa, kun kaikki muu on tälle hyväksytyksi tulemisen halulle alisteista. Miellyttämällä vain muiden oletettuja toiveita tai odotuksia et voi tulla kovinkaan tyytyväiseksi. Sen sijaan olemalla terveen itsekäs ja jättämällä arvostelijat porisemaan omissa liemissään voit saada huomattavasti tyydyttävämmän perhe-elämän.

Lapset eivät tiedä millainen on täydellinen standardiäiti tai –isä.

Mutta muut äidit ja isät ”tietävät”. Ja myytin kautta pädetään heille. Ja palstamammoille, ja neuvolan tädille, ja äidille ja anopille ja työkavereille ja FB-kavereille ja hiekkalaatikkokollegoille.

Miten sitten toimia, jos marttyyrisyndrooma vaivaa?

Jos olet sitä mieltä, että töissä käyminen ei ole lapselle vahingollista, mene töihin, vie lapsi hoitoon ja lakkaa esittämästä kärsivää pyhimystä. Nauti työstä, aikuisten seurasta ja tilille tulevasta rahasta.

Jos taas olet sitä mieltä, että töissä käyminen vahingoittaa lasta, jää kotiin tai minimoi töissäkäynti niin pitkäksi aikaa kuin suinkin voit ja nauti päätöksestäsi. Elintasonne ehkä laskee, mutta saat tilalle jotain sinun mielestäsi arvokkaampaa.

Mutta et voi sekä pitää kakkua ja syödä sitä.

Kun koet syyllisyyttä mieti rehellisesti mihin se liittyy: oikeisiin ongelmiin vai siihen, että pelkäät statuksesi hyvänä vanhempana laskevan itsesi tai muiden silmissä?

Itse pidän lapsia parhaana mittarina. Väitän, että heidän käytöksensä (ja vanhemmiten verbaalinen palaute) kyllä kertoo milloin olen ollut liikaa töissä tai muuten saattanut heidät tilanteeseen jossa he eivät ole kokeneet saaneensa tarpeeksi huomiota.

On tietenkin mahdollista, että syyllisyydentunteista luopumalla tulee perustelleeksi asioita, jotka ovat aidosti haitallisia lapsille, kuten vaikkapa kroonista ylitöiden tekemistä.

Mutta tiedät kyllä milloin raja ylittyy. Ja silloin pitää tehdä jotain toisin.

Parasta toukokuun alkua, voi hyvin

<3 Anna

 

Aihe: superarkea

Anna Perho

Anna Perho

Anna Perho on median sekatyöläinen, kolumnisti, radiojuontaja ja tv-esiintyjä, jolla on myös räjäyttäjän pätevyys. Hän pitää mediauransa kohokohtana MTV3:n pressitilaisuutta, josta hän sai lahjaksi hampaidenvalkaisupaketin.