« takaisin

Kysymykset, jotka eliminoivat stressin

[fa icon="calendar'] tammikuuta 31, 2016 | Anna Perho

20160110_100621.jpg

Tapasin pitkästä aikaa ystäväni Katjan. Katja on opiskellut joogaopettajaksi, vaikka hän työskenteleekin aivan toisella alalla (aikuisopiskelu, tuo loistava tapa kokeilla onko alan vaihto tosiaan se mitä haluaa, vai kannattaako jotkut asiat sittenkin vain pitää harrastuksina tai seuraavassa elämässä-lokerossa).

Suhtaudun itse skeptisesti joogauskovaisiin. Tarkoitan heillä ihmisiä, jotka väittävät joogan auttavan aivan kaikkeen likinäköisyydestä vaikeuksiin saada marenki vaahtoutumaan optimaalisella tavalla (Katja ei ole sellainen). Se raivostuttaa minua samaan tapaan kuin väitteet minkä tahansa asian Totaalisesta Hyväätekevästä Vaikutuksesta. Tällaisia aukottoman hyviä asioita ovat mm. parsakaali ja avantouinti. Vai oletko koskaan kuullut sanottavan niistä jotain edes etäisesti negatiivista.

Aivan.

Kyynisyydestäni huolimatta huomannut olen huomannut, että oma hotjoogaähellykseni on muokannut mieltäni yhdessä suhteessa: kun kohtaan ikävän tilanteen tai hankalan tehtävän, jään mieluummin sen äärelle ja hoidan sen pois sen sijaan että lykkäisin asiaan tarttumista.

En aina, mutta useammin kuin ennen.

Olen harjaantunut ajattelemaan, että se epämukavuus, mitä tunnen ikävän tehtävän äärellä on pientä sen tuntemuksen rinnalla että lykkään asiaa tuonnemmaksi.

Joogatunnilla ajattelen, että inhottavat liikkeet ovat tärkeimpiä, koska ne todennäköisesti osuvat kropassa juuri niihin kohtiin jotka eniten venytystä tarvitsevat. Kivoilta tuntuvat liikkeet taas ovat kivoja, koska ne tuntuvat helpoilta ja sujuvat kuin itsestään.

Kun tajusin tämän, opin tarkkailemaan omia ajatuksiani sillä hetkellä kun tunnen vetoa lykätä jonkun välttämättömän asian tekemistä. Jo pelkkä omasta selittelystään (”teen ensin tämän välttämättömän kierroksen outnet.comissa josko sinne on tullut uusia alennusnilkkureita… ai niin, minunhan piti vastata siihen yhteen sähköpostiin… taidan hakea kahvia, on hyvä jaloitella vähän…) tietoiseksi tuleminen auttaa vetkuttelun ehkäisemisessä. 

Tämä auttaa erityisesti kun ”teen työtä listalta”, eli hoidan viikottaista to do-ruudukkoani siten, että perjantaina iltapäivällä se olisi niin lyhyt kuin mahdollista.

To do-listat ovat sinänsä hyödyttömiä, jos niissä on vain joukko asioita holtittomassa järjestyksessä. Listalla on merkitystä vasta, kun siellä olevat asiat siirtyvät kalenteriin.

Milloin ja missä ovat kysymykset, jotka laittavat asiat tapahtumaan. Ei se, että to-do-listassasi lukee joukko asioita. Kun asiat ovat kalenterissa, et joudu kantamaan niitä jatkuvasti takaraivossasi stressaavana laahuksena, vaan voit keskittyä tällä hetkellä oleelliseen kun tiedät että asioiden x,y ja z tekemiseen on varattu aika. 

Olen avannut systeemin kirjoissani ja verkkokurssillani (joka btw on alkamassa uudestaan, ja uutta materiaalia stressin rusikoimisesta tulee keväämmällä), mutta tässä pääkohdat:

1) Suunnittelen jokaisen viikon tehtävät sunnuntaisin. Valitsen kalenteriini asioita, jotka tukevat tavoitteitani ja arvojani. 

2) Blokitan tehtävät aihepiirin mukaan ja pyrin katsomaan, ettei mikään blokki kasva ylisuureksi muihin nähden, paitsi poikkeustilanteissa.

3) Valitsen kolme asiaa, jotka ovat viikon tärkeimmät jutut.

4) KESKITYN NIIHIN. Kaikki muu on vähemmän tärkeää.

5) Suunnittelen vielä jokaisen päivän erikseen, koska asioilla on taipumus muuttua.

6) Valitsen jokaiseen päivään 1-3 tärkeintä asiaa, jotka hoidan.

7) Sitten HOIDAN ne.

8) Jos en ehdi tehdä jotain mitä piti – siis todellakin ehdi – etsin asialle heti uuden ajankohdan.

Joskus listalta tekeminen on ällöttävää. Se on täynnä vaikeilua eikä mitään helppoa ja kevyttä. Silloin hyödyn pysähtymisestä ja sen tiedostamisesta, että mieleni yrittää vain karata sen äärestä, mikä tuntuu inhottavalta juuri nyt, mutta joka tuottaa iloa pitkälle sen jälkeen kun homma on tehty.

Pidän taukoja, ja blokitan päivää myös siten, että päivään mahtuu ainakin yksi hetki jolloin en tee mitään hyödyllistä tai ajattelua vaativaa.

Kokeile samaa, tänään.

1) Määritä loppupäivän tärkein tehtävä.

2) Eliminoi keskeytykset ja häiriöt, ja tee mitä sinun pitää tehdä. Jos se tuntuu vaikealta ja tunnet halua lopettaa kesken tai lykätä aloittamista, odota hetki. Keskity siihen miltä sinusta tuntuu kun homma on hoidettu.

3) Aina kun voit, tee vaikein tehtävä ennen kaikkia muita päivän velvollisuuksia. (Vaihtoehto: lykkää tekemistä ja pode stressiä. Ole ärtyisä. Hoe itsellesi ”tarttis, tarttis”.)

4) Kuvittele itsesi janalle, jossa alku on nolla ja maali on kymppi. Miten pääsisit 0,1:een? Tai 0,00001:een? Tee se heti. Jatka samalla tavalla. Jos tehtävä on iso, päätä mihin numeroon saakka työskentelet. Vitoseen? Kolmoseen? Seiskaan?

5) Mieti mitä hyötyjä tehtävän tekemisestä on. Mikä on paremmin, kun olet valmis?

6) Kun tehtävä on suoritettu, anna itsellesi vapaa. Tee jotain, mikä sulattaa aivoja. Mitä tahansa, mikä tuntuu palkinnolta.

Suunnitteleminen ja lykkäämiseen puuttuminen eliminoi yhden oleellisimmista esteistä sinun ja aikaansaannosten välistä: sen, että keskityt kiireisimpään etkä tärkeimpään. Jos teet asioita siinä järjestyksessä kun ne tulevat mieleesi, et koskaan saa aikaiseksi niitä asioita, jotka tekemättöminä aiheuttavat jatkuvaa stressiä.

Ugh.

Voi hyvin!

<3 Anna

PS. Jos haluat multa ensi viikolla kirjeen, niin käy kirjautumassa täällä etusivulla superarkea.fi. Upea hiihtovideo ja muuta roinaa myös Facebookissa.

Aihe: superarkea

Anna Perho

Anna Perho

Anna Perho on median sekatyöläinen, kolumnisti, radiojuontaja ja tv-esiintyjä, jolla on myös räjäyttäjän pätevyys. Hän pitää mediauransa kohokohtana MTV3:n pressitilaisuutta, josta hän sai lahjaksi hampaidenvalkaisupaketin.